Meillä oli heinäkuussa isohko juhlapäivä - tuli nimittäin 20 vuotta avioliittoa täyteen yhden ja saman ihmisen kanssa. Ei olla ainoita, jotka on yllättyneet tästä menestyksestä - on nimittäin ollut vaikea löytää mitään yhteisiä asioita meidän kahden välillä.
Esimerkiksi vuosia sitten päätin, että meidän pitää löytää joku yhteinen harrastus - siis muu kuin asuntonäytöissä käyminen. (Puolen vuoden pohdinnan jälkeen löytyi tasan yksi vaihtoehto, mutta siitä lisää toiste.)
Edellisen kerran metsästeltiin uutta kotia vuosina 2006 ja 7, joten niin usein me yhdessä harrastellaan. Mutta nyt taas meillä on yhteinen asuntokuume, jolla on ollut hämmentäviä vaikutuksia.
Kas kun eka kämppä jota käytiin katsomassa oli sellainen, jossa oli ihan mielettömän isot ikkunat ja paljon valoa (vähänkö helppoa kesällä) ja sen omistaja näytti olevan melkoinen viherpeukalo.
Mutta vaikka tarjolla ois ollut mm. oma viinikellari🥰, niin muuten se asunto ei ihan täyttänyt vaatimuksia. Kuitenkin muhun iski ihan jumalaton viherverhokateus, että nyt on pakko saada edes jotain korviketta - jos ei muulle niin sille kun ei ruvettukaan siltä istumalta pakkaamaan kamoja. (Olisin parantanut reippaasti jopa omaa ennätystäni nopeassa ostopäätöksenteossa, mutta kerron siitäkin joskus toiste…)
Joku kysyi, että miten korona on muuttanut elämääsi, johon vastaan, että oon laittanut matkustusbudjettini vihersisustamiseen. Alunperin piti siis lähteä maaliskuussa sedän ysikymppisille Englantiin ja toki joku kesäretkikin oli agendalla. Taitaa tässä joulukin olla pilalla.
Mutta kun ei olla poistuttu kotoa, on ollut aikaa ja saumaa opetella kukkienkastelua, -lannoitusta ja mitä näitä toimenpiteitä nyt on. Sumuttelua.
(Sisko sanoo, että se lannoite sisältää kirvankakkaa. Luuletko että huijaa?)
Kuulemma niille kannattaisi puhua myös paljon 💩a niin kasvavat nopeammin. Nää on hirmu pikkuruisia jos vertaa siihen mun visiooni viherhuoneen ihanasta valoisuudesta ja vehreydestä. Tiedät varmaan mistä puhun? (Niitä kuvia löytyy Instasta ja Pinterestistä pilvin pimein vaikka hakusanalla #indoorjungle)