Aihe: Tusina ideaa

Mitä sinä olet oppinut?
Kansikuva
Kuplivaa tiistaita!

Mä olen tämän kuun aikana oppinut mm. sen, etten olekaan kovin hyvä sytyttämään tulipesiä (mutta onneksi helmikuussa tulee tilaisuus sitä treenata), kasvisruuasta on edelleen vaikea saada maukasta ilman chiliä, ja että sitä todellakin nukkuu paremmin ja helpommin kun ei iltaisin tuijota mitään töllöttimiä (kännyköitä, pädejä tai edes telkkaria). Olen kyllä miettinyt, että onko se edes ”sallittua” tällaiselle jolle some on osa työtä, mutta toistaiseksi en kai ole jäänyt mistään vielä paitsi vaikka ruutukielto alkaa joka ilta viimeistään ysiltä.

Milläkö olen saanut aikani kulumaan sen jälkeen?

Lukemalla. Toistaiseksi ihan vaan dekkareita, mutta voisin kyllä ryhtyä laajentamaan muuhunkin kirjallisuuteen.

Mikä on viimeinen kirja jonka sinä Friend olet lukenut? Suosittelisitko? (Klikkaahan tuolta vastaa viestiin ja kerro mulle! Kuulisin mielelläni suosituksia - ja varoituksiakin.)

Loistavaa viikkoa!

//Eveliina
Tiskivuoro 2/2019 | Jos viesti näyttää oudolta, lataa kuvat tai avaa se selaimessa.
Punainen kuu
Minusta se eilinen kuu näytti lähinnä likaiselta, mutta olihan se toki erilainen kuin normaalisti. Näin lähiön valosaasteen keskellä kuvattuna se ei tietysti näytä juuri miltään...  
#somessatapahtuu

Tiedäthän FB:n tavan nostaa esiin vanhoja postauksia "tältä päivältä"? 

No, nyt se on tulossa myös Instaan. Että kohta ei tarvitse tuottaa enää mitään uutta kun voi jaella vaan vanhoja juttujaan… (eiku?)
Vartin hommia näkyvyyden parantamiseksi

Tässä sulle lyhyt lista sellaisista markkinoinnin toimenpiteistä, jotka eivät vie tuhottomasti aikaa. Näiden tarkoituksena on toimia liikkeelle panevana voimana, sun tehtäväsi on pidentää ja laajentaa tätä listaa itse - ja mielellään tietysti jakaa ideoitasi meidän muidenkin kanssa! Meinasin laittaa Facebook-sivulle paikan jossa sen voi tehdä. Käythän kurkkaamassa sitä ja jättämässä puumerkkisi!
  • Kirjaudu uutiskirjeohjelman (kuten MailChimp tai tämä GetResponse) käyttäjäksi.
  • Luo sivustoltasi RSS-fiidi ja käytä sitä automaattisiin uutiskirjepostituksiin. 
  • Ideoi yksi tai useampi uusi tapa kerätä uutiskirjeellesi tilaajia. Laita myös seuraavat stepit työlistallesi.
  • Luo muistio johon voit ryhtyä heittelemään julkaisuideoita. Evernote ja Googlen softat kuten Keep tai Docs ovat mainioita välineitä tähän, mutta voit tietysti käyttää myös perinteistä muistikirjaa ja kynää.
  • Käytä varttisi kirjoittamalla ideoita ylös.
  • Laadi lista oman alasi vaikuttajista joita voisit alkaa kontaktoimaan yhteistyömielessä.
  • Osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa.
  • Tutustu sivustosi analytiikkaan jotta voit hyödyntää tietoa suunnitellessasi uusia kamppiksia.
  • Ideoi ja kaiva FB:stä uusi kohdeyleisö jolle mainostaa.
  • Nauhoita video tai tee live-lähetys.
  • Kirjoita yksi tai useampi päivitys somea varten. Muista 80/20-sääntö josta jälkimmäinen on se promoamisen määrä.
  • Lähetä viesti jossa pyydät palautetta tai ulkopuolista mielipidettä.
Eve aamu-TV:ssä
Eve Koivulan Tiskivuoro lähti halusta tarjota yhdeltä tiskiltä apua markkinointiin, sisällöntuotantoon ja sosiaaliseen mediaan - budjetista riippumatta.

Even matsku saattaa sisältää suosituslinkkejä joista hänelle voidaan maksaa rahallinen korvaus jos teet hankintoja niiden perusteella.

Jos viestien sisällöstä ei ole sulle mitään iloa tai konkreettista hyötyä voit koska tahansa klikata alla olevaa linkkiä ja lopettaa tilauksen helposti ja turvallisesti. 

Saat Eveen yhteyttä vastaamalla tähän meiliin, WhatsApp-viestillä numeroon
0400 230 612 (voit toki koittaa myös soittaa) tai somen välityksellä
Facebook | Twitter | Linkedin | Instagram | Blogi

Elämä ei kysy meiltä mielipidettä. Se vain esittelee vaihtoehdot. ~Thomas Sowell
Tiskipistefi, Saunalahti, 02330, Espoo, Finland
Voit peruuttaa tilauksen tai muuttaa yhteystietosi milloin tahansa.

Palvelun tarjoaa:
GetResponse