Aihe: Mitä sä teet kun ns. hyvät ideat on kiven alla?

Haluaisitko jakaa ne meille muillekin?
kansikuva
Kuplivaa tiistaita!

Kerroinko jo, että olin kesän partioleirillä ekaa kertaa elämässäni mukana pakohuonepelissä. Muut meidän tiimiläiset oli vanhoja tekijöitä, joten pääsin vähän siinä siivellä katseleen miten niitä vihjeitä oikein bongataan ja ratkotaan, mutta kyllä sinne osui sellainenkin tehtävä joka oli ihan mun juttu. Viime yönä en meinannut saada millään unta, sillä ideoita omaa pakohuonepelitoteutusta varten alkoi vaan yhtäkkiä tulvia mieleen. Mikä siinä onkin, että tätä sattuu vai yöllä kun pitäis olla jo unessa?

Niitä hetkiä varten pitäis olla muistiinpanovälineet sängyn vieressä, koska ”muistankohan mä tän nyt sit aamulla” toimii aina yhtä huonosti ja hidastaa sitä unen tuloa entisestään. (Mulla ne oli sen verran lähellä, että nyt paperissa lukee mm. pressat, myllykoski, karjaa, boston, wimbledon, P=4146, mavan erkka ja krypto. Valmista pitäis olla vasta tammikuussa, mutta luulen, että näitä on siihen mennessä jo enempi kuin yksi...)

Mä koitin joskus soveltaa meditointitekniikkaa siihen, että saisin silleen ”tilauksesta” näitä parempia ideoita. Ajattelin, että jos lasken vähän tota aivojen taajuutta (ei ehkä oo ihan tieteellinen termi…) niin sieltä ne voisivat putkahtaa samaan tapaan kuin yöllä. Ei se ole oikein toiminut, mutta ehkä luovutin liian aikaisin, eli pitänee koettaa tota vielä uudelleen.

Mitä sä teet kun ns. hyvät ideat on kiven alla? Mielelläni kuulisin sun vinkit ja jos annat luvan, voisin jakaa ne muillekin Tiskivuoron lukijoille!

Loistavaa viikkoa Friend!

//Eveliina

PS. Tää ei oo maksettu mainos, mutta jos sulla on iPhone ja tahdot siivota sen kuvakirjaston, voisit harkita tän sovelluksen käyttöä.
Tiskivuoro 20/2018 | Jos viesti näyttää oudolta, avaa se selaimessa.
Onni on ystävä jolla on omenapuu!
#ystävät Omenien lisäksi laittoivat matkaa myös luumuja. Instagramissa lisää lifestyle-aiheita 
#somessatapahtuu

Facebook-mainospikselin voi nyt liittää myös ylläpitämäänsä ryhmään, eli kohdentaa mainoksia sen jäsenille. Ryhmän koon on kuitenkin oltava yli 250 henkeä.
Ryhmäominaisuuden muuttumista maksulliseksi on joku silloin tällöin väläytellyt. Jossain muodossa se varmaan tulee, mutta missä... veikkauksia? 
#ideastasisällöksi

Täältä löytyy vanha artikkeli siitä, mikä on idean osuus sisällöstä jos et ole lukenut. Välillä törmään sellaiseen kysymykseen, että miten sellainen ”huippusuosittu” sisältö oikein syntyy.

Vastaus on, ettei sitä kukaan pysty ennustamaan. Näitä asioita voi kuitenkin koettaa upottaa tuotantoprosessiin:

1) Kuuntele millaisia asioita kohdeyleisösi nostaa esiin.

2) Valitse niistä yksi ja luo sen ympärille sisältömaistiainen joka saa keskustelun käyntiin - aloita vaikka päivityksellä, äänestyksellä tai live-lähetyksellä ennen kuin lyöt lukkoon suunnitelmat vaikkapa videotuotannosta.

3) Saamiesi reaktioiden ja palautteen perusteella lähde jalostamaan aiheesta laajempia kokonaisuuksia ja/tai testaa jotain muuta.

4) Muista määritellä mitkä ovat omat kriteerisi termille ”huippusuosittu”, sillä ne tuskin ovat kaikille samat.
Eve aamu-TV:ssä
Eve Koivulan Tiskivuoro lähti halusta tarjota yhdeltä tiskiltä apua markkinointiin, sisällöntuotantoon ja sosiaaliseen mediaan - budjetista riippumatta.

Even matsku saattaa sisältää suosituslinkkejä joista hänelle voidaan maksaa rahallinen korvaus jos teet hankintoja niiden perusteella.

Jos viestien sisällöstä ei ole sulle mitään iloa tai konkreettista hyötyä voit koska tahansa klikata alla olevaa linkkiä ja lopettaa tilauksen helposti ja turvallisesti. 

Saat Eveen yhteyttä vastaamalla tähän meiliin, WhatsApp-viestillä numeroon
0400 230 612 (voit toki koittaa myös soittaa) tai somen välityksellä
Facebook | Twitter | Linkedin | Instagram | Blogi

Mä en nyt tarvii mitään motivaatiopuheita. Mä tarviin kahvia. ~tuntematon
Tiskipistefi, Saunalahti, 02330, Espoo, Finland
Voit peruuttaa tilauksen tai muuttaa yhteystietosi milloin tahansa.

Palvelun tarjoaa:
GetResponse