Aihe: Ei ole mitään yhtä turhaa

Se ois sitten uusi vuosi, 2019. Oli se jo aikakin.
Kuplivaa tiistaita!

Se ois sitten uusi vuosi, mutta just nyt mulla ei ole tarjolla sulle oikeestaan mitään muuta uutta. Kansikuva on vanha, kirjoittaja on vanha (joskin paljon pirteämpi kuin loppuvuodesta!), muoto on vanha, aikataulu on vanha (eli joka toinen tiistai) 
- hitsivvitsi; sisältökin on ja tulee olemaan ihan sitä samaa vanhaa vaan, eli jankutan samoista jutuista joita olen toistanut jo kolme ja puoli vuotta.

Somessa sentään tapahtuu (#somessatapahtuu) aina sillon tällön jotakin uutta raportoitavaa - siis kunhan pääsevät vauhtiin. Nyt on kuitenkin loppu/alkuvuosi ollut hiljaista sillä rintamalla.

Mietin kyllä, josko Tiskivuoro-konseptia pitäisi uudistaa, mutten päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä mihin suuntaan. Kerro sinä Friend jos sulla on jotain toiveita sen suhteen, joohan!

Loistavaa viikkoa!

//Eveliina
Tiskivuoro 1/2019 | Jos viesti näyttää oudolta, lataa kuvat tai avaa se selaimessa.
Tämä on uusi - nimittäin kuvakulma. Vaikka olen käynyt tuolla rannalla ainakin parikymmentä kertaa, tämä oli ensimmäinen reissu viereiselle kukkulalle. Postailin reissusta kuvia Facebookiin, johon systeri tuumasi, että ovatko viimevuotisia vai ihanko uusia jouduit ottamaan... No jouduin kai, koska puoliso päivittää aika-ajoin varusteitaan ja leijan väri muuttuu. Vanhoja ois tuolla aika kasa jos tunnet jonkun jota kiinnostaa! 
Mikä olikaan se todellinen ongelma?

Oisko oivallinen hetki tarkistaa, että varmasti viestit niistä ongelmista jotka sun potentiaalinen asiakas (=pasiakas) on jo tunnistanut?

Jos joudut selittämään enemmän kuin kahdesti millaisesta päänsärystä ajattelit hänet vapauttaa, se saattaisi kaivata tarkennusta.

Voisin tulla sparraamaan tässä jos on tarve! 
(Laita meiliä tai soita niin sovitaan koska ja missä.)
Ihan simppeli, hypoteettinen esimerkki tästä vois olla vekotin, joka seuraa reaaliaikaisesti verenpainetta ja tarvittaessa tiedottaa asiasta sekä käyttäjää, että työterveyslääkäriä.

Mutta pasiakas ei oo vielä niin pitkällä, että verenpaine tuntuis jotenkin ajakohtaiselta vaan vasta siinä, että vaatteet on alkaneet kiristää.

Ja vaikka sinä tietäisit, että viidessä tapauksessa kuudesta se johtaa jossain vaiheessa verenpaineen nousuun, hän ei ole asiaa tullut sillä tavalla ajatelleeksi. Luultavasti hän ei edes tiedä missä lukemissa se verenpaine on tai pitäisi olla.

Siispä kannattaa tiedostaa mitä on ne KÄYTÄNNÖN ongelmat (=ahtaat vaatteet) joita pasiakkaan elämässä esiintyy JUURI NYT ja aloittaa keskustelu niistä.
Eve aamu-TV:ssä
Eve Koivulan Tiskivuoro lähti halusta tarjota yhdeltä tiskiltä apua markkinointiin, sisällöntuotantoon ja sosiaaliseen mediaan - budjetista riippumatta.

Even matsku saattaa sisältää suosituslinkkejä joista hänelle voidaan maksaa rahallinen korvaus jos teet hankintoja niiden perusteella.

Jos viestien sisällöstä ei ole sulle mitään iloa tai konkreettista hyötyä voit koska tahansa klikata alla olevaa linkkiä ja lopettaa tilauksen helposti ja turvallisesti. 

Saat Eveen yhteyttä vastaamalla tähän meiliin, WhatsApp-viestillä numeroon
0400 230 612 (voit toki koittaa myös soittaa) tai somen välityksellä
Facebook | Twitter | Linkedin | Instagram | Blogi

Ei ole mitään yhtä turhaa kuin ratkoa tehokkaasti asioita joita ei olisi edes pitänyt tehdä. ~Peter Drucker
Tiskipistefi, Saunalahti, 02330, Espoo, Finland
Voit peruuttaa tilauksen tai muuttaa yhteystietosi milloin tahansa.

Palvelun tarjoaa:
GetResponse