Aihe: Akut ladattu

kansikuva
Kuplivaa tiistaita!

Jos käväisit Instassa kurkkaamassa mun matkakertomusta tiedätkin jo, että olin ”talvilomalla” Englannissa ja että mun Ystävänpäivädeittini oli hiuksiltaan jopa harmaampi kuin minä itse.

Kyseessä oli ysikymppinen Uncle Bill, eli edesmenneen tätini myötä 70-luvulla perheeseemme tullut umpibrittiläinen aviomies, jota en ollut nähnyt yli 10:een vuoteen. Viimeksi olen käynyt heillä vuonna 2005, ja sen jälkeen olemme saattaneet kerran tavata jonkun heidän Suomen-visiittinsä aikana.

Viime kesänä mulla alkoi kuitenkin vahvasti takaraivossa kutkuttaa, että tahtoisin lähteä käymään häntä moikkaamassa eikä se tunne jättänyt millään rauhaan. Juteltuamme joulukuussa puhelimessa ja kuultuani, että setä on edelleen varsin hyvässä kunnossa, mutta ei voi enää reissata pitkiä matkoja päätös oli varsin selvä ja nopea: buukkasin tammikuun alkupuolella itselleni liput ja ilmoitin aikataulusta Billille, joka soitti uudelleen seuraavana päivänä varmistaakseen, että ihanko vakavissani tahdon Englantiin juuri helmikuussa kun siellä ei ole kovin kaunistakaan.

Sanoin, että partiolaisena omistan hyvän sadetakin, joten täältä tullaan…

Olennainen osa matkasuunnitelmia oli se, että meidän perheessä on runsaasti kokemusta brittiläisten kulkuvälineiden epäluotettavuudesta:

Vanhin veljeni kävi nimittäin tädillä 80-luvun loppupuolella, ja sillä matkalla Lontoosta Plymouthiin junasta hajosi veturi. Seuraavana oli vuorossa sisko perheineen (taisi olla 1988) jolloin samalla välillä bussista putosi ovi. Oma reissumme 1995 jolla mukana toinen sisko ja vanhemmat: 2 rengasta räjähti.

Tällä kertaa menomatkalla jouduttiin käyttämään kiertotietä (joka ei ollut tietenkään bussin vika), josta syystä se venähti puolisen tuntia. Paluumatkalla puolestaan oli tarkoitus vain vaihtaa kuskia yhdellä huoltoasemalla ja jatkaa saman tien matkaa, mutta vaihtokuskia saatiinkin metsästellä, sillä hänpä oli odotellut meitä jossakin aivan muualla. Ja taas oltiin puoli tuntia myöhässä.

Tästä syystä varauduin paluumatkaan ylimääräisellä päivällä ettei tule kiire. Yövyin siis Lontoossa ja käytin ylimääräisen ajan lenkkeilemällä hotelliltani läheltä Toweria Victorian asemalle. Jokirannassa ei tähän aikaan vuodesta (helmikuu), viikosta (tiistai) ja päivästä (10-12) liikkunut juuri ketään. Trafalgar Squarelle saakka tuntui kuin olisi ollut matkalla jossakin pikkukaupungissa! 

Mahtavinta reissussa kuitenkin oli, että tapasin viimein myös ”serkkujani”, eli BIllin lapsia edellisestä avioliitosta sekä heidän lapsiaan. Sukulaisuussuhde siis tavallaan jatkuu, vaikka virallisesta yhteisestä nimittäjästämme - tädistäni - olemme jo joutuneet luopumaan.

(Ihanan huumorintajuisen Bill-sedän sanoin: ”we have all these in-laws and outlaws and can’t really tell which is which…”)

Olen aina kuvitellut, että akkujeni lataamiseen tarvitaan aurinkoa, mutta näköjään sisäinen lämpö toimii yhtä hyvin! 
Siitä on toki hankalampi saada postauskelpoista materiaalia sosiaaliseen mediaan (heh!). 

Joku kuva sentään löytyy mun henkilökohtaiselta Insta-tililtä, joka noin muuten vaikuttaa enimmäkseen siltä, ettei suutarilla ole kenkiä...

Ja tämä siis voisi olla ehkä hiukan noloa, kun viimeiset viikot on Tiskivuoron teemana ollut Instagram. Olen tosin vahvasti sitä mieltä, että niukilla resursseilla kannattaisi keskittää huomio yhteen kanavaan kerrallaan, mutta mun on työni puolesta pakko sitä hajauttaa.

Klassisesti totean siis, että älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon…

Kertauksena, että helmikuussa ollaan käyty läpi mitä mahdollisuuksia IG tarjoaa missäkin tilanteessa, mitkä asiat olisi hyvä tsekata ennen kuin julkaisee kuvansa, sekä millä stepeillä omien kuvien laatua voisi parantaa. (Huomaathan, että Strateginen Instagram -opas käy läpi näitä aiheita - ja paljon muuta - syvemmin ja perusteellisemmin, ja sen saa vielä tänään ja huomenna reippaasti alennettuun hintaan täältä.)

Täällä on sulle vielä muistilista erilaisista hommista joita IG:ssa olisi hyvä hoitaa, jos se on sulla ammattikäytössä.

Ens viikolla siirrytään aiheissa seuraavaan, eli Facebookiin,
ja ollaan taas LIVEnä.

Loistavaa viikkoa sulle Friend!

//Eveliina

Tiskivuoro 5/2018 | Jos viesti näyttää oudolta, avaa se selaimessa.
Insta-oppaan kansi
#somessatapahtuu

Yksityisviestinä lähetettäviin Instagram-videoihin voi nyt valita näkyvätkö ne vastaanottajalle vain kertakatseluna vai tallentuvatko ne keskusteluun. Myös uudelleenkatselu (replay) löytyy. Tällöin viesti pyörii luupilla, kunnes suljet sen, jonka jälkeen voit avata sen vielä kerran uudelleen.

Eve aamu-TV:ssä
Eve Koivulan Tiskivuoro lähti halusta tarjota yhdeltä tiskiltä apua markkinointiin, sisällöntuotantoon ja sosiaaliseen mediaan - budjetista riippumatta.

Even matsku saattaa sisältää suosituslinkkejä joista hänelle voidaan maksaa rahallinen korvaus jos teet hankintoja niiden perusteella.

Jos viestien sisällöstä ei ole sulle mitään iloa tai konkreettista hyötyä voit koska tahansa klikata alla olevaa linkkiä ja lopettaa tilauksen helposti ja turvallisesti. 

Saat Eveen yhteyttä vastaamalla tähän meiliin, WhatsApp-viestillä numeroon
0400 230 612 (voit toki koittaa myös soittaa) tai somen välityksellä
Facebook | Twitter | Linkedin | Instagram | Blogi

Älä sure sitä, että se päättyi. Iloitse siitä, että se tapahtui.” ~Dr. Seuss
Tiskipistefi, Saunalahti, 02330, Espoo, Finland
Voit peruuttaa tilauksen tai muuttaa yhteystietosi milloin tahansa.

Palvelun tarjoaa:
GetResponse